Abisko/ Riksgränsen Ruotsi

Abisko/ Riksgränsen alue on pohjois- ruotsin suosituimpia freeride kelkkailualueita. Alueelta löytyy vaihtelevia olosuhteita eri korkeuksilta aina 1600 metriin saakka. Ruotsin lainsäädäntö sallii kelkkailun kelkkareittien ulkopuolella vaikka reittiverkostokin on aika kattava. Retkillämme suunnistamme vuoriston halki etsien kivoja maastoja ajoakatemian harjoituksia varten. Lounastauolle valitsemme sopivan tunturimajan jonka ravintolasta saa ruokaa keskieurooppalaiseen alppityyliin.

MATKAOHJELMA (Esimerkki neljälle henkilölle)

Päivä 1

Lähdöt tapahtuvat Kuusamosta tai Rovaniemeltä. Lastaamme kelkat kärrylle ajamme bussilla Abiskoon. Lounaan nautimme matkan varrella. Abiskossa Majoittuminen Abisko Mountain Lodgeen. Majoittumisen jälkeen valmistautuminen seuraavan päivän kelkkailuun sekä pidämme lumivyöryturvallisuuskurssin. Illallinen ja sauna.

Päivä 2

Aamupala hotellilla. Ensimmäisenä päivänä ajamme Torneträsk- järven yli totuttelemaan rinneajoon hieman matalammilla rinteillä. Päivän ohjelmassa on vuoristokelkkailun ajoakatemia jossa harjoittelemme rinneajoa, kanttaamisia sekä turvallisen droppaamisen taidon. Lounas Björklidenissä. Ajopäivän päätteeksi nautimme päivällisen ja saunan majoituspaikassa.

Päivä 3

Tänä päivänä ajamme korkeammalle vuoristoon kohti Riksgränseniä. Tämä alue tarjoaa vaihtelevia haasteita ja jokaiselle kelkkailijalle löytyy sopiva tavoite. Jyrkkä rinne tai sopiva lumilippa antaa mukavia säväyksiä. Opas opettaa lisää vuoristokelkkailun taitoja halukkaille. Lounas nautitaan sopivalla tunturituvalla matkan varrella. Päivällinen ja sauna majoituspaikassa.

Päivä 4

Aikaisen aamupalan jälkeen mahdollisuus vielä muutaman tunnin kelkkailuun ennen kuin lastaamme kelkat kärryyn ja alamme kotimatkalle.

Esimerkkihinta sisältää:

  • Oppaan palvelut
  • Kuljetukset, myös kelkat
  • Lumivyörykoulutuksen
  • Lumiturvallisuusvälineiden vuokran (lapio, sondi, piippari, laukku, ea-pakkaus)
  • Majoitus Abisko Mountain LodgeHinta per asiakas:

1200,00€ Kahden hengen hotellihuoneessa
770,00€ Viiden hengen mökissä

Jos haluat meiltä kelkan retkelle (Lynx BoonDocker 600 E-TEC) lisähinta on 800 euroa/kelkka

Ohjelmaa, majoitusta ja aikatauluja voidaan muokata ryhmän toivomusten mukaisiksi.

Retkiä pystytään järjestämään lyhyelläkin varoitusajalla.

Seo wordpress plugin by www.seowizard.org.