Turvalliset elämykset PDF Tulosta Sähköposti

YLEISIÄ OHJEITA SAFAREILLEMME OSALLISTUVILLE

  • Varustamme asiakkaamme päällysvaatetuksen osalta kaikilla tarvittavilla varusteilla
  • Talvella lämmin toppahaalari, käsineet, talvijalkineet sekä päähine (karvalakki). Kelkkasafareille lisäksi kypärä + myssy
  • Kesällä (esim. koskenlaskussa, melonnassa ja tarvittaessa muutenkin) sadevarustus, kumisaappaat, pelastusliivit ja kypärä. Kylmemmissä keleissä lisäksi talvivarustusta (käsineet, päähineet jne.) tarpeen mukaan.
  • Alle kannattaa pukea keväällä, syksyllä ja talvella aina pitkälahkeinen ja -hihainen alusvaatetus. Pakkaskeleillä myös välikerros on tarpeen (esim. verryttely -tms. housut ja fleece/villapusero).
  • Myös kesällä olosuhteet voivat joskus vaatia lämmintä alusvaatetusta. Koskenlaskuun lähdettäessä on lisäksi hyvä varata vaihtovaatetta mukaan.
  • Hyvä periaate niin alusvaatetuksen kuin vaatetuksen suhteen yleensäkin on ns. kerrospukeutuminen. Tällöin vaatetus koostuu useammista erillisistä kerroksista, joita voi sitten lisätä tai vähentää tarpeen mukaan.
  • Pitemmille, yli 3-4 tuntia kestäville kelkka- tms. safareille voi lisäksi varata mukaan pientä purtavaa, kuten suklaapatukoita tai rusinoita sekä esim. pienen pullon mehua, limsaa tms.

KULUTTAJAVIRASTON YLEISIÄ OHJEITA SEIKKAILU- JA ELÄMYSMATKOILLE OSALLISTUVILLE

LAPIN OHJELMAPALVELUALAN TURVALLISUUSKOULUTUS

Retkipalvelu Stella Polaris mukana Lapin Ohjelmapalvelualan turvallisuuskoulutuksessa 9/2001-6/2003. Mukana olivat Marko Mustonen, Tomi Kivikorpi ja Pauli Mursu.

Koulutuksen aikana perehdyttiin ohjelmapalvelualan:

  • lainsäädäntö
  • velvollisuudet ja vastuu alalla
  • riskien kartoitus ja arviointi
  • talviturvallisuus
  • lumivyörykoulutus
  • etsintä ja pelastus
  • erityisolosuhde EA ( EA1 ja EA2)
  • työturvallisuus
  • moottorikelkkailu ja turvallisuus
  • sammutus ja yhteistoiminta ( tulityökortti)
  • turvallisuuden tuotteistaminen ja markkinointi
  • turvallisuusviestintä ja kriisinhallinta
  • turvallisuuskirjojen dokumentointi

KUNNIAKIRJA VUODEN 2001 KOSKENLASKUYRITTÄJÄLLE SUOMESSA

Yritys on:

  • ansioituneesti ja esimerkillisesti suorittanut koskenlaskua vuoden 2001 aikana
  • omalta osaltaan ja esimerkillään edistänyt koskenlaskun turvallisuutta sekä koskenlaskutoimintaa Suomessa
  • Noudattanut ja kehittänyt asiakkaiden turvallisuuteen liittyviä asioita sekä koskenlaskun asiakaspalvelun laatua

Myöntäjä Suomen melonta- ja koskenlaskuyrittäjät ry
Kuusamossa 2.2.2002.

KOSKENLASKUSERTIFIKAATTI 21.6.2001

Yleistä: Suomen melonta- ja koskenlaskuyrittäjät ry myöntää koskenlaskusertifikaatteja niille yrityksille, jotka toimivat voimassaolevien säännösten mukaan.

Myöntämisvaatimukset:

  • Toiminta kaikin puolin lain ja asetusten mukaista
  • Noudattaa merenkulkulaitoksen viimeisimpiä ohjeita koskenlaskutoiminnasta
  • Yrityksen kalusto on käytettäviin olosuhteisiin soveltuvaa
  • Yrityksellä lueteltuna vähintään saman verran koulutettuja koskenlaskuveneen kuljettajia, kuin on koskenlaskuveneitä
  • Kalustosta on tehty lain vaatima ilmoitus merenkulkulaitokselle
  • Koskenlaskuvarusteita on oltava maksimikapasiteetille
  • Päivitetty pelastussuunnitelma karttakopioineen on toimitettu kunnan pelastusviranomaisille
  • Matkustajaluettelot josta selviävät henkilömäärät sekä kipparit saatavilla
  • Selvitys siitä, miten saadaan tieto koskenlaskijoista jotka ovat joella.

Kuluttajavirasto on tarkistanut Retkipalvelu Stella Polariksen toiminnan 6.10.2005.

 

Stella Polaris Adventures

Ruka- Kuusamo, talvi
Mestantie 1, Hotel Royal Ruka
93825 Rukatunturi FIN

Ruka- Kuusamo, kesä
Juumantie 137, Retkietappi
93999 Kuusamo FIN

Postitusosoite
Sompatie 2
93825 Rukatunturi FIN

Posio
Kiririnteentie 1
97900 Posio FIN

040 8433 425
info(a)stellapolaris.fi

Facebook

YouTube

Vimeo Ruka KusamoRuka Kusamo